9.1 treenailua

Sunnuntai 10.1.2010 klo 14:58


Laitetaan nyt tännekin koko tarina:

Oltiin eilen maneesilla Annan ja Nooran kanssa. Sampohan ei ole ennen nähnyt Annen Sadetta ja Sampo rrrrrrrrrrakastaa koikkereita. No rata tehtiin ja koikkerit livahtivat pikapisulle ensin. Otin sitten Sampon radalle. Se juoksi ensin megahepulilla kaviouraa pitkin maneesin ympäri ja teki sitten täydellä vauhdilla puhtaan radan!!! Siinä vaiheessa Anne ilmestyi sateen kanssa maneesiin ja Sampo juoksi moikkaamaan sen. Annoin nuuskia hetken ja pyysin iloisesti tulemaan takaisin. Sampo toki tuli, mutta paineistui. Taas oli tilanne, jossa sen teki mieli karata takaisin, mutta tiesi, ettei ole sopivaa, joten ei kyennyt juuri muuhunkaan. Sain sen menemään nahkeasti muutaman esteen ja palkkasin siihen.

Hiukan oli synkät tunnelmat. Mielessäni jo luovutin oikeasti. Voitaisiinhan me vaan treenailla ilman häiriöitä. Mun kisaura sitten vaan loppuu, kun Bitin kanssa ei enään voi kisailla. Kolem koiraa, joista vain yksi kisakoira ja sekin enään korkeintaan kolme vuotta. Hip hei :-( No otin Bitin radalle ja voi vitsit missä vireessä se oli! Se oli koko aamun kiusannut minua repimällä lahkeista remmistä yms, kun menin kertomaan sille, että on agipäivä. Se meni niin kuin vanha kunnon Bitti: tosi tarkkaan ja täysillä, ei katsonutkaan vääriä esteitä, vaan ohjausta. Teki siis tosi nopeeta ja puhdasta rataa, vaikka mitä yritin. Nyt ollaan ehditty hiukan treenailla ja sen kyllä huomaa!!

Päätin sitten ottaa Sampon myös toiselle radalle, kun olin hyvällä tuulella valmiiksi. Leikin sen kanssa autosta kentälle ja otin muutaman esteen ja palkkasin taas repimisleikillä. Siinä vaiheessa Sampo huomasi taas Sateen ja loikki sanomaan sille "moi" ja tuli kiireen vilkkaa takaisin repimään lelua! Aikaisemminhan Sampo ei ole kyennyt paineistumisen jälkeen enää treenaamaan kunnolla. Nyt sitten tehtiin rataa täydessä viretilassa, täydessä vauhdissa ja todellakin innolla!! Ainoat virheet tuli siinä, kun sampo katsoi hiukan liikaa lelua, mutta se nyt ei ole vaarallista. Sain lopetettua treenit kunnon repimiseen ja todellakin niin, että Sampolle jäi "nälkä" siihen touhuun. Voi pahus, mutta olin tyytyväinen! Nyt näyttää siltä, että siitä tulee vielä mulle kisakaveri ja olen osannut tehdä jotain oikeinkin.

Lopulta vielä Bittiläinen teki edelleen hienoa työtä. Sain sille pari virhettä sentään, mutta ne olivat minun virheitäni, ei Bitin. Se kesti uskomattomia juttuja ja rimat pysyivät, jos vain ajoitin ohjauksen kunnolla ja taas kyllä luki niin tarkkaan minua. Tällaisia treenejä lisää, niin agi alkaa olla taas jopa mukavaa :-D


Kommentoi kirjoitusta

Kommentti:*

Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini: