24.1 Turuun näyttelyssä

Maanantai 25.1.2010 klo 7:31


Laitetaan nyt näytelmästäkin pari sanaa, vaikka ei noihin Bitin ratoihin ole tippunut kommentteja ;-)

Minähän saavun tapani mukaan aina varsinkin näyttelypaikalle puoli tuntia myöhemmin kuin olen ajatellut. Kisapaikoille taitaa nykyään olla sama homma, mikä lie alitajunta kertoo, että vetkuttele vaan vielä, mitä siellä turhaan istuskelemaan :-D No ei kyllä nytkään ollut edes kiire, ehdin oikein hyvin istuskella ja tylsistyä ja juoruilla ja kaikkea ennen kuin päästiin kehään. Niin ja mähän sinne narun jatkeena menin, kasvattaja mokoma keskittyi niihin kauniimpiin ;-) No ei kai, kivaa sinne on välillä itsekin mennä.

Mä sain ensimmäisen kummastuskohtauksen jo siinä, kun tuomari kiersi valiot läpi. Päätin kokeilla näyttäiskö tuo pieneksi ja kiltiksi tekeytyvä hurja terrieri ne korvansa edes joskus näyttelyssä ja pahus sain kuin sainkin ne esille juuri silloin kuin piti! Ennen kuulumatonta, Sampohan päättää ryhtyä dumboksi aina kun astuu näyttelyalueelle. No pöydällä tuomari pääsi juuri haukkumaan ne Sampon dumbotukset, kun se taas löysi korvansa jostain :-D No arvostelussa ehti jo lukea ne negatiiviset jutut, mutta perään mutistiin, että oikeestaan ne on aika hyvin :-D No luokka voitettiin ja uroksetkin vielä, tosin en millään meinannut suostua ykköseksi :-D Okei, mä en kyllä kuullut enkä oikeestaan nähnytkään mitä se tuomaritäti siinä huitoi, kun keskityin Sampon venkoiluun. Se kuulemma näytti ihan hyvältä ja kuvissa kyllä näyttikin, mutta taisin jossain vaiheessa mutista, että saisi päästää mut hiukan helpommalla. Sen eleitä pitää seurata niin tarkkaan ja kehua oikeassa paikassa ja palkata oikeassa paikassa ja pitää hyvän tuulisena, nostattaa virettä sopivassa paikassa ja ja ja...no olin todellakin positiivisesti yllättynyt siitä, että Sampo oli VSP ja vielä mun käsissä ja olen niiiiiin tyytyväinen siihen, että korvat saa nykyään esille, kun tarvis on ja esiintymishaluja tuntui muutenkin olevan ihan kohtalaisesti :-) Vielä se päivä tulee, kun ne korvat on kunnolla ihan koko ajan, veteraanikehissä viimeistään :-D Ja vielä pisteet mulle, muistin kuin muistinkin pitää sen näytelmähihnan niin kuin Sampo haluaa :-D Se siis seisoo paremmin, kun hihna on toisella sivulla kai se sitten painostaa sitä vähemmän, mene ja tiedä.

Onkohan mulla tylsää, kun saan näytelmästäkin näin paljon turinaa :-D No tänään päästään taas esteille.


Kommentit

25.1.2010 8:13  Molli

Go Sampo! Hihnahomma on perinnöllistä...Saimi-mummo ja sen jälkeläiset on kaikki skitsoja siitä, että remmi ei saa koskea korvaan, sen pitää olla toisella puolella :D


Kommentoi kirjoitusta

Kommentti:*

Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini: