Ja reeniä 6.2Sunnuntai 7.2.2010 klo 15:01 Kyhäsin jonkinlaisen radan
Alun halusin tehdä niin, että jätän Bitin kauas. Se toimi, vaikka olin vitos putken luona :-) Kohta 18-23 tuntui tutustuessa kamalalta, mutta kunhan pysyin kaukana esteistä, luki Bitti sen tosi kivasti. Itse asiassa Bitti oli aivan loistotuulella, olin siihen niiiiiiin tyytyväinen. Sellainen tarkka hönö, josta pidän. Sampoa en ole vielä pakottanut jäämään, kun on häiriötä, sen viretila laskee liikaa. Jätin kuitenkin hiukan, eikä haitannut. Se ampui ekalla yrityksellä iiiiisolla kaarella kutosen väärin päin, mutta toisella jo muisti kääntyä. Se teki hienon hienoja kontakteja, jossain se koira on hyvä :-) Ja sitten se tapahtui, mitä olen toivonut, Sampo karkasi kurkkimaan vierasta koiraa, muut kielsivät sitä ja mä osasin pitää turpani kiinni. Kun se tuli, kehuin maasta taivaaseen ja Sampo oli heti valmis jatkamaan treeniä!! Taustalla haukkuivat vielä Tarun koirat ja vieraita ihmisiäkin oli radalla katsomassa. Ihan hiukan sen viretila laski, mutta sitä ei varmaan paljoa huomannut. Vauhdissa sen näkee, mutta kyllä se silti etenee ja itseasiassa tekee enemmän oikein ilman niitä ylikierroksia. Oli niin hyvä treeni, että en muista hetkeen :-) Molemmat ylittivät itsensä. |
|

Tykkää :)