Seinäjoella 13.2Sunnuntai 14.3.2010 klo 13:18 Ei tule voittoa, ei sitten millään. Ekalla radalla aika kivaa menoa, mulla vaan on sellainen tunne, että hidastan Bitin liikaa hypyille, ettei se vaan pudota rimaa. Sitten se taas lähti yhdellä hypyllä ihan ihme suuntaan. Nolla kuitenkin ja sijoitus kakkonen. Hävisi voittaneelle kelpielle niin selvästi, että ei ehkä olisi voittanut ilman harhautumistakaan. Toisella radalla mä oli jo ihan koomassa ja kohmeessa ja kaikkea. Lähetin Bitin kolmosputkelle ja huomasin, etten katsonut perään lainkaan, että menikö sinne. No vilkaisin sentään taakse ja kyllä se sinne vilahti, mutta puomilla jatkoin samaa hosumista ja annoin Bitille luvan poistua ihan liian aikaisin. Siitä vitonen. Sen jälkeen mentiin pikkupätkä mun mielestä aika hyvin, kun en hidastellut rimoille ja sitten lopussa Bitti teki kiellon, minkä mä tulkitsin hyllyksi ja tulin radalta pois :-D Ai miten niin koomassa. Bitti tekee hienoa työtä, kun ohjaajakin pysyisi mukana. Mutta ikävää tässä on, että mun laskuopin mukaan, me ei nyt sitten päästä karsintoihin. En ala kiertää kaikkia mahdollisia ja mahdottomia kisoja ja itse asiassa ajattelin vähentää niitä nyt kevääksi, kun olisi muutakin tekemistä. En jaksa uskoa, että niin isoa tuuria osuu, että jostain niistä kisoista voitto irtoaisi mihin ollaan menossa. SAGIn karsinta siis osui ja upposi ainakin meihin :-(
|
|
|
22.3.2010 10:40
MArja ja Eiccca
Eka nollavoitto 2-luokassa eilen tsaukkilassa. |
Kiitos vinkistä, ihmettelinkin mistä löydän blogisi? Chilin kanssa voitettiin eilen episten minimöllit! Ihan koiruus! Jos joskus vielä otan itselleni koiran, niin se on narttu. Eicca kisaa huomenna pitkästä aikaa. Olen sen kanssa kyllä ajoituksissa vielä hukassa, välillä pitää mennä sikalujaa ja välillä osata himmata. Vielä en ole löytänyt tasapainoa. Mutta ajankanssa sitten selvitään. Sulle onkin tapahtunut paljon talven aikana! Itse myös olen "talvileskenä" yksin vastaamassa omakotitalon töistä ja siinä ollutkin haastetta kuin myös lumihommista.
Onneksi aurinko jo paistaa ja valoa kohti kuljetaan. Nähdään!