Foxikoulutus 11.4

Sunnuntai 11.4.2010 klo 22:10


Taas oli se foxikoulutuspäivä. Tungin molemmat koirat ekaan ryhmään, kun siihen tuli viime hetken peruutus. Näin sain sitten viimeiseen ryhmään Bitin tilalle toisen koiran.

Rata oli vaikeamman oloinen, mitä se sitten lopulta oli. Bitti meni ensin. Se lukee melkein ajatuksia kyllä ja sainkin kuulla siitä, että hiukan paremmin voisi kuitenkin ohjata, vaikka sitten tulevaisuutta ajatellen. Lisäksi mua haukuttiin agilityanorektikoksi, kun koitin kiukutella, että Bitin täysympyrä siivekkeen ympäri on hidas. No ei se sitä paremmin voi tehdä, se on totta, mutta mun pointti olikin se, että se menisi varmaan jollain muulla tyylillä nopeammin. Silti en saanut mennä muulla tyylillä ja jälkimmäisen ryhmän piti mennä, höh. Kun sitten radalla oli kohta, jossa piti tehdä musta aika vaarallisen oloinen päällejuoksu ja sain sen vahingossa onnistumaan ja mutisin perään, että tuo rima ei tipu, koska se on minikorkeudessa. No jee, seuraavaksi huomasin riman olevan 50 sentissä. Hmph, Bitillä oli takuulla joku salaliitto Jaakon kanssa, kun se ei tiputtanut sitä :-D Loppurata olikin sitten ihan jees. Mä jäin kyllä hiukan miettimään tuota agilityanoreksia kommenttia. Onko se tosissaan niin, että mulle ei mikään riitä? Voihan se olla, mutta toisaalta ei kai voi kehittyä, jos ei halua parantaa. No, rajansa kai kaikella sitten on.

Sampo meni seuraavaksi ja ekan pätkän sillä oli ralliformulavaihde päällä. No kommentti oli juuri sitä mitä tiedänkin: ajoitukset metsässä enkä luota koiraan. No uusintaotoksessa se meni paremmin, mutta se turbo oli sitten jo pois päältä. Sampo kyllä keräsi itsensä jossain vaiheessa ja viritti itselleen ihan hyvänkin vauhdin. Se osasi kaikenlaisia sokkareita ja hienon saksalaisen ja vippauksen jne ja mitään noista edellä mainituista en ole sille opettanut ja se vaan meni! Mitähän ne oikein keskustelevat täällä päivisin vai katsooko se salaa agivideoita :-)

Sitten kun toinen ryhmä oli tutustumassa rataan, otin Sampon lämppäreille. Ajattelin, että nyt muuten paineistetaan. Terhin Ziki huusi vieressä ilman ihmistä, Tarun Soolo, josta Sampo tykkää, oli olvella, joku koira oli oikealla radalla lämmittelemässä. Ja vielä ihmisiä käveli siellä täällä. Ja pahus sentään, mutta Sampo pelitti hyvin!!! Se teki koko ajan töitä, eikä suunnitellut livahtavansa, eikä suuremmin paineistunutkaan!! Ehkä sitten uskallan jossain vaiheessa sinne kisoihin...


Kommentit

14.4.2010 22:37  Taru

Jee! mää oon kokoajan ollut sitä mieltä et kyllä Samposta viel loistava kisakoira tulee. Niitä ekoja kisoja innolla odotellen!!


Kommentoi kirjoitusta

Kommentti:*

Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini: