Kasätreenit avattu

Lauantai 8.5.2010 klo 8:05


Oltiin keskiviikkona ekan kerran ulkokentällä. Olin niin innoissani, että pääsen kokeilemaan joko Sampo kestää häiriön. No höh, minkä häiriön, eihän siellä ollut muita kuin minä :-(

No, aloitin Bitin kanssa. Rata kellotettiin, eka yritys oli jotai 31 ja risat. Ihan nätti rata, mutta se varmaan oli sellainen kisasuoritus rata. Okei, ne putken suiden ohitukset ei ole mun juttu, joten siinä kuluu helposti aikaa, kun pidän Bitin kiinni ja päästän putkeen vasta, kun se ihan varmana osuu oikeaan päähän. Muutenkin hiukan viilailtiin kaikkia vaihtoehtoja ja loppuaika väsyneellä koiralla oli 26 ja risat!!! Pitäisikö minun lakata mollaamasta koiraa ja pistää itse kinttua toisen eteen hiukan rivakammin? Okei, edelleen Bitti on rimaherkkä, eli jos aion omaa liikettä nopeuttaa, niin mun täytyy tietää, että ehdin, Bitti ei anna mitään anteeksi. Yllättävä juttu muuten oli se, että kun alussa menin Bitin kanssa yhdessä kepit ja tein jotain sirkustemppuja jatkossa, oli se hitaampaa, kuin niin, että jätin Bitin pujotteluun, leijeröin pari hyppyä ja keinun ja käänsin Bitin sylkkärillä sinne sirkustemppuhypylle. Bitti vaan toimii niin, että mun pitäisi aina ehtiä edelle, niin silloin se tykittää, perussääntöhän on, että on hyvä, että koira osaa pujotella kaukaakin, mutta vauhti hidastuu aina hiukan, jos ohjaaja on kaukana. Ja tosissaan, jos ehdin paukuttaa sille hyviä sokkareita tai valssaamaan kunnolla eteen, niin johan se tulee kovaa. Voi apua ja SM-kisat on jo pian. Nyt vain ajoittelemaan. Kiitos hyvistä ja miettimään laittavista treeneistä!!

Ja sitten Sampoapina. On se vaan niin tuulella käyvä. Ensin käydään kierroksilla ja purraan mua persuksiin ja sitten hölkötellään ja taas joku väli mennään kovaa ja taas laamaillaan. Mulla ihan lievästi menee hermot sen koiran kanssa :-( Nyt mulla on taas sellainen olo, että ei siitä tulee koskaan mulle agikoiraa ja harmittaa niin vietävästi, kun tiedän sen vauhdin parhaimmillaan. No hyvää siinä oli se, että paineistin sen sitten väsyttämällä, kun muuta häiriötä ei ollut. En päästänyt juomaan, vaikka näin, että sillä on jano, enkä tauolle, vaikka näin, että se haluaa sen. Silti se toimi ja innostui aina uudelleen. Ja kun lopulta päästin sen tauolle ja tein vielä yhden kerran radan, niin nollanahan tuo tehtiin. Kai sen kanssa pitäisi nyt alkaa pätkimään taas ihan pieniin ja palkata tosi paljon. En tiedä...pitää katsoa. rauman kisojen ilmo lähestyy ja mä en tiedä kestääkö tuo häiriön, kiva juttu.


Kommentit

8.5.2010 21:40  Siskos

Pitää laittaa kinttua toisen eteen rivakammin :) Terv. videoita katsellut jo vuosia. Tietyissä asioissa voit olla itse nopeampi ja Bittiläinen kestää sen kyllä. Anna mennä vaan ja ota riskejä itse treeneissä vielä kun koira jaksaa juosta kolmosissa eikä vanhuus vaivaa. Bitti on hieno mies, nauti siitä :)
Ja Sampi on Bampi :D Se on sellainen kuin on :D


Kommentoi kirjoitusta

Kommentti:*

Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini: